Sienihulluus

Joka vuosi, kun sienet alkavat putkahtelemaan maasta, sekoan. Tuntuu pahalta olla missään muualla kuin metsässä etsimässä näitä luonnon aarteita. Sama taitaa olla marja-ajan huipulla ja villiyrttikauden alussa, mutta tällä hetkellä sienet ovat vallanneet ajatukseni. Tuntuu suurelta vääryydeltä, että niin iso osa sieniä jää mätääntymään metsiimme, samalla kun ihmiset hehkuttavat luonnollisesta, eettisestä, ilmastoystävällisestä ja kotimaisesta ruuasta….

Pelastettu Lieksan Pappilanluhta

Elokuinen sunnuntai houkutteli minut ja siskoni Lisan kuvailemaan Pappilanluhdan kosteikkoaluetta ja koivumetsää. Syksyn tuntua oli jo ilmassa, sillä Rauli-myrskyn jäljiltä puhaltava viileä tuuli vinkui, eikä loppukesän auringonsäteet enää riittäneet lämmöksi saakka. Pappilanluhta sijaitsee aivan Lieksan kaupungin tuntumassa. Alue kunnostettiin vuonna 2011, jolloin alueelle rakennettiin kosteikko ja ojanvarteen kasvaneet puut poistettiin. Aikaisemmin alueella laidunsi karja ja sieltä…

Toinen maailma

En tiedä johtuuko se siitä, että olen viettänyt lapsuudenkesäni saariston tuulenpuuskissa, tyrskyjen keskellä ja vaihtelevan sään keskellä, mutta saaristo ja meri-ilmasto kiehtovat minua. Ajatus, että asuisin kaukana merestä, tuntuu vieraalta. Minulla on onni, sillä asun alle kilometrin päästä merestä ja saariston taiasta. Rantaviivaa on tullut ravattua ja lenkkeiltyä edes takaisin lukemattomia kertoja, mutta Espoon saaret…